Se oli auto-onnetomuus, ei mitään erityistä mutta tappavaa jokatapauksessa. Jätit jälkeesi vaimon ja kaksi lasta. Kuolema oli kivuton. Ensihoitajat tekivät kaikkensa pelastaakseen sinut, mutta onnettomuus oli liian vakava. Vartalosi oli jokseenkin riekaleina, joten usko minua kun sanon että näin on parempi.
Sen jälkeen tapasit minut.
“Mitä… Mitä tapahtui?” kysyit, “Missä olen?”
“Sinä kuolit,” Totesin asiantuntevasti, mitä sitä turhaan kiertelemään asian ympärillä.
“Näin rekan, se… se luisui autoani päin”
“Jep” Sanoin.
“Minä… Kuolin?”
“Jep, mutta älä soimaa itseäsi siitä, niin käy kaikille” Sanoin.
Katselit ympärillesi ja näit vaan tyhjyyttä. “Paikalla” oli vain sinä ja minä. “Mikä tämä paikka on?” Kysyit, ” Onko tämä tuonpuoleinen?”
“Enemmän tai vähemmän.” Sanoin.
“Oletko sinä jumala?” Kysyit.
“Jep” Vastasin, “Minä olen jumala”
“Entä lapset ja vaimoni?” Kysyit
“Tuosta pidän,” sanoin “Olet juuri kuollut, ja päähuolenaiheesi on vaimosi ja lapsesi, tuossa jos jossain on hyvä meininki”
Katsoit minua lumoutuneena, mielestäsi en näyttänyt jumalalta, lähinnä vaan joltain mieheltä. Ehkä naiselta. Joltain hädintuskin auktoriteetti hahmolta, lähempänä peruskoulun opettajaa kuin maailmankaikkeuden valtiasta.
“Älä huoli,” vastasin “Heillä tulee kaikilla olemaan asiat hyvin. Lapsesi tulevat muistamaan sinut täydellisenä jokaisella kuviteltavalla tavalla, he eivät ehtineet tuntea sinua tarpeeksi kauan oppiakseen halveksumaan isäänsä. Ja vaimosi itkee ulkopuolisesti, mutta on salaa sisäisesti helpottunut. Rehellisesti, avioliittonne oli murenemassa palasiksi. Vaimosi tuntee kuitenkin suurta häpeää helpotuksestaan, jos se yhtään lohduttaa.”
“Ai,” sanoit “Mitä nyt? Joudunko taivaaseen, tai helvettiin, tai jotain?”
“Et kumpaankaan” sanoin, “Seuraavana vuorossa on reinkarnaatio”
“Ah,” sanoit “Hindut oli siis oikeassa!”
“Kaikki uskonnot on omalla tavallaan oikeassa” sanoin ” Kävellään”
Seurasit kun löntystelimme tyhjyydessä. “Mihin olemme menossa?”
“Ei mihinkään erikoiseen paikkaan” sanoin “On vaan mukava kävellä samalla kun juttellaan”
“Mikä järki tässä on?” kysyit “Kun synnyn uudestaan,tulen olemaan tyhjä kangas, enkö? Vauva. Kaikki kokemukseni ja kaikki mitä tein tässä elämässä on yhtä tyhjän kanssa.”
“Ei suinkaan!” sanoin “Sinussa on kaikki tieto, ja kaikki kokemuksesi menneistä elämistäsi. Et vaan muista niitä juuri nyt.”
Pysähdyin ja laitoin käteni olkapäillesi. “Sielusi on kauniimpi, mahtavampi ja suurempi kuin voit ikinä kuvitella. Ihmismielesi voi vaan sisältää pienen murusen siitä mitä olet. Ajatelle sitä vaikka näin, jos laittaisit sormesi vesilasiin selvittäksesi onko se lämmintä vai kylmää, laitat vaan pienen palan itseäsi lasiin, mutta nostaessasi sen sieltä pois olet saanut kaiken kokemuksen minkä sormenpääsikin sai”
“Olet ollut ihmisessä edelliset 37 vuotta, joten et ole ehtinyt vielä löytää tajuntasi rajoja. Jos lorvisimme täällä tarpeeksi kauan muistasit taas kaiken. Mutta siinä ei ole mitään järkeä jokaisen elämän välissä.”
“Kuinka monta kertaa olen sitten syntynyt uudestaan?”
“Hmm, monta kertaa. Monia monia kertoja. Moneen eri elämään myös” sanoin “Tällä kertaa, pääset kiinalaiseen maalaistyttöön vuonna 540.”
“Häh, mitä?” änkytit. “Lähetät minut ajassa taaksepäin?”
“Niin, no, teknisesti, aika, niinkuin sen käsität, on olemassa ainoastaan universumissasi. Asiat on eritavalla muualla”
“Muualla, tuletko sinä sieltä?”
“Jep, toki” huomautin “Tulen jostain, jostain muualta, ja minunlaisiani on muita. Tiedän että haluaisit tietää millaista siellä on, mutta et oikeasti ymmärtäisi”
“Ai” sanoit hieman pettyneenä. “Entä kun, synnyn uudestaan toiseen paikkaan, ja toiseen aikaan, olen saattanut törmätä itseeni!”
“Jep, sitä tapahtuu koko ajan. Ja kun kumpikin elämä on tietoinen vain omasta eliniästään et edes tiedosta sen tapahtuvan”
“Mikä tämän kaiken tarkoitus sitten on?”
“Ai, kaiken tarkoitus?” kysyin. “Kysyt siis elämän tarkoitusta, eikö tuo nyt ole himan stereotyyppistä?”
“No, se on silti ihan kohtuullinen kysymys”
Katsoin sinua silmiin. “Elämän tarkoitus, syy miksi tein tämän kaiken, on se että kasvaisit ja kypsyisit”
“Tarkoitat ihmiskuntaa? Haluat, koko ihmisrodun kasvavan aikuiseksi?”
“En, vain sinun, tein tämän koko universumin sinua varten. Jokaisella uudella elämällä kasvat ja kypsyt jonka tuloksena sinusta tulee parempi ja suurenmoisempi ajattelija”
“Vain minä? Entä kaikki muut?”
“Ei ole ketään muuta” sanoin. “Tässä universumissa on vain sinä ja minä”
Tujotit minua tyhjänä “Mutta kaikki ihmiset maapallolla…”
“Kaikki sinä, eri inkarnatioita sinusta”
“Hetkinen, minä olen joka ikinen?!”
“Noniin, nyt alkaa valkenemaan” sanoin onnitelevalla selkääntaputuksella.
“Olen jokainen ihminen joka on koskaan elänyt?”
“Tai, joka tulee koskaan elämään, kyllä”
“Olen Abraham Lincoln?”
“Olet myös, John Wilkes Booth” Lisäsin
“Olen Hitler” Sanoit pahoinvoivana
“Ja ne kymmenet miljoonat jotka hän tappoi”
“Olen jeesus?”
“Ja kaikki jotka häntä on koskaan seurannut”
Hiljenit ja laskit katseesi maahan.
“Joka kerta kun teit jostain muusta uhrin” sanoin “Teit itsestäsi uhrin, jokainen ystävällinen ele, ja kaikki hyvät teot mitkä teit, teit itsellesi. Jokainen koettu ilon ja surun hetki, joka on ollut, tai joka tulee olemaan. On sinun kokemasi.”
Ajattelit pitkään.
“Miksi?” Kysyit minulta “Miksi tehdä tämä kaikki?”
“Koska, sinusta tulee vielä minunlaiseni, koska se on mitä sinä olet. Olet yksi meistä. Olet lapseni”
“Enhän” sanoit epäuskoisena “Tarkoitatko että minä olen jumala?”
“Et. Et vielä. Olet sikiö, kasvat vielä. Kunhan olet elänyt kaikkien ihmisten elämät, kaikissa eri ajoissa, olet kasvanut tarpeeksi, jotta voit syntyä”
“Eli koko universumi,” sanoit “se on vaan…”
“Muna” vastasin “Sinun on nyt aika siirtyä seuraavaan elämääsi.”
Ja lähetin sinut takaisin.
Sen jälkeen tapasit minut.
“Mitä… Mitä tapahtui?” kysyit, “Missä olen?”
“Sinä kuolit,” Totesin asiantuntevasti, mitä sitä turhaan kiertelemään asian ympärillä.
“Näin rekan, se… se luisui autoani päin”
“Jep” Sanoin.
“Minä… Kuolin?”
“Jep, mutta älä soimaa itseäsi siitä, niin käy kaikille” Sanoin.
Katselit ympärillesi ja näit vaan tyhjyyttä. “Paikalla” oli vain sinä ja minä. “Mikä tämä paikka on?” Kysyit, ” Onko tämä tuonpuoleinen?”
“Enemmän tai vähemmän.” Sanoin.
“Oletko sinä jumala?” Kysyit.
“Jep” Vastasin, “Minä olen jumala”
“Entä lapset ja vaimoni?” Kysyit
“Tuosta pidän,” sanoin “Olet juuri kuollut, ja päähuolenaiheesi on vaimosi ja lapsesi, tuossa jos jossain on hyvä meininki”
Katsoit minua lumoutuneena, mielestäsi en näyttänyt jumalalta, lähinnä vaan joltain mieheltä. Ehkä naiselta. Joltain hädintuskin auktoriteetti hahmolta, lähempänä peruskoulun opettajaa kuin maailmankaikkeuden valtiasta.
“Älä huoli,” vastasin “Heillä tulee kaikilla olemaan asiat hyvin. Lapsesi tulevat muistamaan sinut täydellisenä jokaisella kuviteltavalla tavalla, he eivät ehtineet tuntea sinua tarpeeksi kauan oppiakseen halveksumaan isäänsä. Ja vaimosi itkee ulkopuolisesti, mutta on salaa sisäisesti helpottunut. Rehellisesti, avioliittonne oli murenemassa palasiksi. Vaimosi tuntee kuitenkin suurta häpeää helpotuksestaan, jos se yhtään lohduttaa.”
“Ai,” sanoit “Mitä nyt? Joudunko taivaaseen, tai helvettiin, tai jotain?”
“Et kumpaankaan” sanoin, “Seuraavana vuorossa on reinkarnaatio”
“Ah,” sanoit “Hindut oli siis oikeassa!”
“Kaikki uskonnot on omalla tavallaan oikeassa” sanoin ” Kävellään”
Seurasit kun löntystelimme tyhjyydessä. “Mihin olemme menossa?”
“Ei mihinkään erikoiseen paikkaan” sanoin “On vaan mukava kävellä samalla kun juttellaan”
“Mikä järki tässä on?” kysyit “Kun synnyn uudestaan,tulen olemaan tyhjä kangas, enkö? Vauva. Kaikki kokemukseni ja kaikki mitä tein tässä elämässä on yhtä tyhjän kanssa.”
“Ei suinkaan!” sanoin “Sinussa on kaikki tieto, ja kaikki kokemuksesi menneistä elämistäsi. Et vaan muista niitä juuri nyt.”
Pysähdyin ja laitoin käteni olkapäillesi. “Sielusi on kauniimpi, mahtavampi ja suurempi kuin voit ikinä kuvitella. Ihmismielesi voi vaan sisältää pienen murusen siitä mitä olet. Ajatelle sitä vaikka näin, jos laittaisit sormesi vesilasiin selvittäksesi onko se lämmintä vai kylmää, laitat vaan pienen palan itseäsi lasiin, mutta nostaessasi sen sieltä pois olet saanut kaiken kokemuksen minkä sormenpääsikin sai”
“Olet ollut ihmisessä edelliset 37 vuotta, joten et ole ehtinyt vielä löytää tajuntasi rajoja. Jos lorvisimme täällä tarpeeksi kauan muistasit taas kaiken. Mutta siinä ei ole mitään järkeä jokaisen elämän välissä.”
“Kuinka monta kertaa olen sitten syntynyt uudestaan?”
“Hmm, monta kertaa. Monia monia kertoja. Moneen eri elämään myös” sanoin “Tällä kertaa, pääset kiinalaiseen maalaistyttöön vuonna 540.”
“Häh, mitä?” änkytit. “Lähetät minut ajassa taaksepäin?”
“Niin, no, teknisesti, aika, niinkuin sen käsität, on olemassa ainoastaan universumissasi. Asiat on eritavalla muualla”
“Muualla, tuletko sinä sieltä?”
“Jep, toki” huomautin “Tulen jostain, jostain muualta, ja minunlaisiani on muita. Tiedän että haluaisit tietää millaista siellä on, mutta et oikeasti ymmärtäisi”
“Ai” sanoit hieman pettyneenä. “Entä kun, synnyn uudestaan toiseen paikkaan, ja toiseen aikaan, olen saattanut törmätä itseeni!”
“Jep, sitä tapahtuu koko ajan. Ja kun kumpikin elämä on tietoinen vain omasta eliniästään et edes tiedosta sen tapahtuvan”
“Mikä tämän kaiken tarkoitus sitten on?”
“Ai, kaiken tarkoitus?” kysyin. “Kysyt siis elämän tarkoitusta, eikö tuo nyt ole himan stereotyyppistä?”
“No, se on silti ihan kohtuullinen kysymys”
Katsoin sinua silmiin. “Elämän tarkoitus, syy miksi tein tämän kaiken, on se että kasvaisit ja kypsyisit”
“Tarkoitat ihmiskuntaa? Haluat, koko ihmisrodun kasvavan aikuiseksi?”
“En, vain sinun, tein tämän koko universumin sinua varten. Jokaisella uudella elämällä kasvat ja kypsyt jonka tuloksena sinusta tulee parempi ja suurenmoisempi ajattelija”
“Vain minä? Entä kaikki muut?”
“Ei ole ketään muuta” sanoin. “Tässä universumissa on vain sinä ja minä”
Tujotit minua tyhjänä “Mutta kaikki ihmiset maapallolla…”
“Kaikki sinä, eri inkarnatioita sinusta”
“Hetkinen, minä olen joka ikinen?!”
“Noniin, nyt alkaa valkenemaan” sanoin onnitelevalla selkääntaputuksella.
“Olen jokainen ihminen joka on koskaan elänyt?”
“Tai, joka tulee koskaan elämään, kyllä”
“Olen Abraham Lincoln?”
“Olet myös, John Wilkes Booth” Lisäsin
“Olen Hitler” Sanoit pahoinvoivana
“Ja ne kymmenet miljoonat jotka hän tappoi”
“Olen jeesus?”
“Ja kaikki jotka häntä on koskaan seurannut”
Hiljenit ja laskit katseesi maahan.
“Joka kerta kun teit jostain muusta uhrin” sanoin “Teit itsestäsi uhrin, jokainen ystävällinen ele, ja kaikki hyvät teot mitkä teit, teit itsellesi. Jokainen koettu ilon ja surun hetki, joka on ollut, tai joka tulee olemaan. On sinun kokemasi.”
Ajattelit pitkään.
“Miksi?” Kysyit minulta “Miksi tehdä tämä kaikki?”
“Koska, sinusta tulee vielä minunlaiseni, koska se on mitä sinä olet. Olet yksi meistä. Olet lapseni”
“Enhän” sanoit epäuskoisena “Tarkoitatko että minä olen jumala?”
“Et. Et vielä. Olet sikiö, kasvat vielä. Kunhan olet elänyt kaikkien ihmisten elämät, kaikissa eri ajoissa, olet kasvanut tarpeeksi, jotta voit syntyä”
“Eli koko universumi,” sanoit “se on vaan…”
“Muna” vastasin “Sinun on nyt aika siirtyä seuraavaan elämääsi.”
Ja lähetin sinut takaisin.
